Asuttamisvaihe kappelin perustamiseen 1643

ENSIMMÄISET ASUKKAAT JA ASUTUKSEN ALKUPERÄ.

Keski- ja Pohjois-pohjanmaan ensimmäiset suurten jokien suihin asettuneet asukkaat olivat lähtöisin siis Varsinais-Suomesta, satakunnasta tai Hämeestä. Omille Omille erämaille asumaan heitä houkuttelivat ennen muuta alueen runsas riistakanta ja jokien lohisaaliit. Edellytykset myös maatalouden harjoittamiseen olivat kohtuulliset, sillä jokisuiden viljavilla rannoilla oli heinäisiä niittyjä, ja pellonraivausmahdollisuudet olivat hyvät. Asutuksen tulon tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä. Ensimmäiet talot perustettiin Kalajokisuuhun viimeistään 1300-luvulla, mutta todennäköisesti jo 1200-luvun lopulla.

Jokisuulta asutus siirtyi hiljalleen kohti sisämaata. Jo keskiajan lopulla syntyivät Alavieskan ja Ylivieskan kylät. Koska kylät esiintyivät joissakin vanhoissa asiakirjoissa yhteisellä nimellä Vieska, viitasi siihen, että alue muodosti ensiksi yhden kylän, joka sitten jakaantui ylä- ja alakylään. Ensimmäiset kirjalliset tiedot Ylivieskan asutuksesta ovat vuosien 1547 ja 1548 kymmenysluettelossa. Tuolloin Ylivieskassa oli jo 13 taloa. Kun tätä vanhemmat kirjalliset tiedot puuttuvat, asutuksen tarkkaa tuloaikaa Ylivieskaan ei tiedetä. Todennäköisesti se ajoittuu 1400-luvun lopulle.

Asutuksen keshitystä voi seurata 1500-luvun puolivälistä eteenpäin jo miltei vuosi vuodelta erilaisten veroluetteloiden avulla. Vuoteen 1570 mennessä taloluku oli noussut 17:ään ja vuosisadan loppuun mennessä 21 taloon. Vuosina 1595-96 käyty nuijasota, joka niin raskaasti harvensi mm. Etelä-Pohjanmaan asutusta, ei näytä vaikuttaneen Ylivieskassa juuri lainkaan. Taloluku nousi sotaa edeltäneestä 19 talosta 21 taloon vuoteen 1598 mennessä. Kaikkiaan  15 :tä taloa hallitsi sama isäntä kuin ennen sotaakin.  Mitään varmaa tietoa ylivieskalaisten osallistumisesta nuijasotaan ei ole.

Asutuksen kasvu jatkui 1600-luvun alussa nopeana, mutta sitten se tasaantui ja jopa taantui. Vuonna 1607 Ylivieskassa oli 38 taloa, vuonna 1636 38 taloa ja vuonna 1649 36 taloa. Asutuskehityksen hidastumiseen ja taantumiseen lienevät vaikuttaneet eniten 30- vuotisen sodan aikainen vero- ja väenottorasituksen jyrkkä kasvu ja useat nälkävuodet. Ylivoimaisiksi rasitukset eivät näytä kuitenkaan muododstuneen, sillä Ylivieskan taloista oli autioina eli veromaksukyvyttöminä vuoden 1636 maakirjan mukaan neljä ja vuoden 1649 maakirjan mukaan vain kolme taloa.

Mikä sitten oli Ylivieskan varhaisimman asutuksen alkuperä? Ensimmäiset asukkaat tulivaty rannikon asutusalueilta Kalajokisuusta ja ilmeisiseti myös Lestijokivarteen syntyneistä Suur-Lohtajan kylistä. Kalajoen keskijuoksun asuttaminen oli näin suora jatko sydän- ja myöhäiskeskiajan eränautinnalle. Erämaathan olivat siirtyneet tuolloin Satakunnan rintamaiden talonpojilta Pohjanmaan juoksuihin asumaan asettuneille talonpojille. Ensimmäisten talojen syntymän jälkeen Ylivieskan asuttaminen jatkui sekä uusia tiloja perustamalla että vanhoja taloja jakamalla. 1500-luvun jälkipuoliskolla ja 1600-luvun alussa oli uudistalojen perustaminen yleisempää, 1610 - 40-luvulla taas talojen jakaminen. Uudisasukkaita tuli asuksi rannikolta, mutta mitä laajemmalle asutus levisi, sitä useampi uudisraivaajista oli oman kylän miehiä.

Pohjanmaan jokivarsille kohdistui asutuspainetta myös idästä. Kaskiviljelyllä eläneet savolaiset asuttivat 1500-luvun puoliväliin mennessä omat erämaansa Pohjois-Savossa, hämäläisten erämaat pohjoisessa Keski-Suomessa ja jatkoivat yli Suomenselän Pohjanmaan jokien latvoille. Raja puhtaasti länsisuomalais-savolaisen asutuksen välille vakiintui jokien keskijuoksujen tienoille. Kalajokilaaksossa savolaisasutus muodostui vahvaksi Reisjärvellä ja Haapajärvellä ja vaikutti NIvalassakin. Ylivieskan taloista vai Koistila (sittemmin Kangas) oli alkuperältään savolainen. Sen perustaja Paavo Koistinen oli siirtynyt Ylivieskaan ilmeisesti Haapajärven Kuusaankulän savolaistalosta.

Väestön yhteiskunnallisesta rakenteesta ei ole tarkkaa tietoa. Koska asutus oli niin uutta ja uudistalojen perustaminen vilkasta, oli valtaosa Ylivieskan kylän asukkaista varmasti tilallisia 1500-luvulla ja 1600-luvun alkupuolella. Toinen  väestöryhmä tilattomat koostui talojen palkollisista, käsityöläisistä, itsellisistä ja sotilaista. Esimerkiksi palkollisten määrä lienee ollut varsin pieni, sillä työt hoidettiin taloissa mahdollisimman paljon omin voimin. Kun samassa talossa saattoi asua useampi veljes perheineen, työvoimaa oli riittävästi omasta takaa.

 

ASUTUKSEN SIJOITTUMINEN

Ylivieskan vanhin talo Juurikoski sijaitsi Juurikosken kohdalla Kalajoen eteläpuolella. Kun talo sitten jakaantui viiden veljeksen kesken, Juurikosken ympärille ja alapuolelle muodostui Ylivieskan ensimmäinen selvä asutusrypäs. Loput 1500- luvun puoliväliin mennessä syntyneistä 13 talosta sijaitsivat Juurikoskelta joen alajuoksulle päin. Viimeisenä talona alajuoksulla oli Niemelän talo nykyisen Niemelänkylän keskellä. Olmala, Sipilä, Hintsala, Nuorala, Kippola ja Häivälä sijaitsivat Juurikosken ja Niemelän välissä Kalajokivarressa sekä Kontio Kalajokeen etelästä laskevan pienen sivujoen Kopakanojan  eli Ojakylän suussa lähellä Kalajokea. Ylivieskan kylän muodosti 1500-luvun puolivälissä siis yhtenäisen Kalajokivarteen keskittyvän asutusalueen, joka ulottui nykyisestä kirkonkylästä nykyiseen Niemelänkylään

Asutus hakeutui joen varteen. Tähän luonnollisena selityksenä joen käyttö kalastukseen ja liikkumiseen ja toistaalta Kalajokivarren viljavuus. Joen rannat olivat niittymaata, joka sopi myös pellonraivaukseen. Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalle ominainen luonnon muoto, jossa avarat jokilaaksot ja niiden väliset matalat selkämaat vuorottelevat keskenään, ohjaili asutuskehitystä etenkin asutuksen syntyessä mutta myös myöhempinä vuosisatoina. Viljelykseen parhaiten soveltuvat savikot ja hiesumaat sekä savipohjaiset suot ovat levinneet Pohjanmaalla yleensä laaksojen pohjalle. Selkämaat ovat sen sijaan kivikkoista ja karua moreeni- ja hiekkamaata, rämettä ja nevaa.

Asutuksen leviämistä ja sen ajoittumista voi seurata 1500-luvun puolivälin jälkeen jo tarkemmin. Ylivieskan ja Alavieskan kylien väliin syntyi 1560-luvun alussa kaksi taloa: Joutsikoski ja Kortet. Ne muodostivat asiakirjoissa kumpikin oman yksitaloisen kylänsä ja sitten Joutsenkosken nimellä kulkeneen kylän, joka 1590-luvulla yhdistettiin Ylivieskan kylään. Kokonaan uusi alue vallattiin asutukselle, kun Kopakanojan varteen alkoi 1560-luvulta lähtien nousta uudistaloja. 1600-luvun puoliväliin mennessä niitä oli syntynyt jo yhdeksän kappaletta, ja ne olivat Ojala, Autio, Kopakkala, Nisula, Mustapirtti, Männistö, Änäkkälä, Ojanperä ja Kaski. Näin oli saanut alkunsa sen alueen asutus, jota sittemmin ruvettiin kutsumaan Ojakykäksi. Jo asutetuille Niemelänkylän ja Juurikosken alueelle syntyi monta uutta taloa vanhoja tiloja jaettaessa.

Juuikoskesta yläjuoksulle päin syntyi 1500-luvun lopulla ja 1600-luun alussa hyvin harva asutus. Hannunkosen - eräissä vanhoissa karrtanoissa Härjänkosken - etelärannalle nousi Koskkelan talo 1560-luvvulla ja pohjoisrannalle Hannulan talo 1590-luvulla. Niistä yläjuoksulle päin syntyivät joen pohjoispuolelle miltei puolen peninkulman välein Koistilan ((myöhemmin Kangas) ja Ängeslevän talot 1600-luvun alkuvuosikymmentä. Ängeslevä sijaitsi Kalajokeen pohjoisesta laskevan Pylväsojan suupuolella. Ensimmäinen maininta nyykyisen Raudaskylän alueen asutuksesta on vuodelta 1599, jolloin siellä mainitaan asuneen Erkki Juhonpoika-niminen itsellinen. 1600-luvun alussa Raudaskylässä oli ilmisesti kaksi taloakin, jotka sittn hävisivät. Vuonna 1633 asiakirjoissa esiintyy ensi kerran Raudaskosken partaalle perustettu Raudaskosken talo, ja se jäi jo pysyvväksi.

Yliviskan alue oli asutettu 1640-luvulle tultaessa Kortekoskelta Raudaskoskelle asti. Yläjuoksulla asutus oli harvaa, mutta alajuoksulla ja Kopakanojan varressa se oli tihentynyt niin paljon että myöhemmät Niemelänkylä, Ojakylä ja Kirkonkylä olivat jo hahmottumassa. Väkeä oli jo sen verran, että vuonna 1643 katsottiin tarpeelliseksi muodostaa Ylivieskaan kappeliseurakunta etenkin kun matka Kalajoen kirkkoherrakunnan kirkolle Pohjanlahden rannikolle oli pitkä.